Wednesday, June 3, 2015

Työpaja

Eilinen sadepäivä tuli vietetyksi anopin kanssa hääjuttujen parissa. Meillä oli pieni työpaja, jonka parissa aikaa vierähti monta tuntia. Appiukkokin ryhtyi mukaan töistään tultuaan. Oli mukavaa. Vielä en kerro, että mitä me oikein väsäsimme.


Monday, June 1, 2015

Vieraslista kunnossa

Nyt on häihin ilmoittautumisaika ummessa ja suurin osa kutsutuista pääsee kuin pääseekin paikalle. Tämä tekee minut todella iloiseksi.  Nyt voimme alkaa äidin kanssa miettimään istumajärjestystä sekä paikkakortteja. Istumajärjestyksen teossa on aina omat haasteensa. Ketkä tulee tai ei tule toimeen keskenään, ketkä kenties haluaisivat istua vierekkäin, mutta niin että saavat vaihtaa kuulumisia ihmisten kanssa, joiden kanssa ei välttämättä niin usein tule nähtyä. Mielenkiintoista.

Häiden päivämäärä alkaa jo uhkaavasti lähestymään. Näin viime yönä unta häistäni, jotka eivät menneet aivan suunnitelmien mukaisesti. Selvästi alkaa häät jo alitajuntaisesti jännittämään.

Ja enää vain puolitoista viikkoa aikaa siihen, että matkustamme Suomeen. Miten ihmeessä kerkeän hoitaa kaikki asiat täällä Norjan päässä kuntoon? Nyt on vaihdettava turbovaihde päälle.

   

Tuesday, May 19, 2015

Vaatteet. Check!

Tänään hain häämekkoni kotiin ompelijalta. Lopputulos oli todella hyvä. Vähän on kangas kyllä rypyssä, mutta eiköhän sen jotenki voi ratkaista.

Eilen kävimme miesten pukuliikkeessä kokeilemassa smokkeja. Varasimme Kristianille smokin, jonka aiomme vuokrata häihimme. Näyttää siltä, että vaatepuoli alkaa olemaan aika lailla hoidossa.

Tuesday, May 12, 2015

Polttarit + yllätysvisiitti


Kristianille järjestettiin lauantaina polttarit. Porukkaa paikalle tuli eri puolilta Norjaa sekä Anssi Suomesta. Se oli aika iso yllätys meille molemmille. Polttarit menivät kuulemma hyvin ja miehillä oli mukavaa.

Sunnuntaina kävimme kävelemässä vanhalla kaivoksella ja meren rannalla. Illaksi meille tuli Kristianin perhe illalliselle. Oli niin upea sää, että grillasimme ruokaa parvekkeella.

Wednesday, May 6, 2015

Häämekko

Tässä meinasi tulla kiire häämekon kanssa. Valitettavasti aikaa ei ollut tilata juuri sitä unelmamekkoa, joten oli tyydyttävä ostamaan morsiusliikkeessä oleva testimekkko. Monet liikkeet sitä käytiinkin läpi kunnes osui mieleisin kohdalle. Mekko sijaitsi noin tunnin ajomatkan päässä Kristiansandista, Arendalissa. Liike oli lopettamassa toimintaansa, joten sain mekon aika halvalla. Mekko ei ole tämän vuoden kuvastoa, mutta onneksi minä en ole kiinnostunut siitä mikä on "in" vaan siitä mikä näyttää ja tuntuu hyvältä.

Ostin sitten tämän ylisuuren mekon Arendalista. Mekon myyjä suositteli ompelijaa, joka saisi mekon minulle sopivaksi. Varasin ajan ompelijalle Arendaliin ja olen nyt tehnyt kaksi kahden tunnin reissua ompelijalle sovittamaan mekkoa. Kyllä siitä on tullut jo todella hyvä, mutta pituudesta on vielä otettava muutama sentti pois. Toivottavasti seuraavalla kerralla saan mekon jo mukaani kotiin.

Valittevasti Kristianille emme ole vieläkään löytäneen pukua. Luultavasti jätämme puvun ostamisen Suomen reissuun, sillä matkustamme Suomeen kahta viikkoa ennen hääpäivää. Siinä luultavasti on aikaa käydä muutama pukuliike läpi. Vähän ehkä jännittää, että kuinkahan tässä käy.



Sunday, May 3, 2015

Blogintyöstämisviikonloppu

Kohta alkaa olemaan blogin sivut valmiina. Olemme Kristianin kanssa työstäneen blogia läpi koko viikonlopun. Minä olen muokkaillut ja lisäillyt kuvia meidän "vihkitilausus Kristiansandissa"- osioon ja Kristian on koodaillut blogista käytännöllisempää teidän vieraiden luettavaksi. Lisäksi Kristian kirjoitti oman sivun norjalaisten vieraiden luettavaksi. Vielä on tarkoitus lisätä muutama kuva ja ehkä kirjoittaa enemmän meidän elämästämme täällä Norjassa.

Huomenna menen hakemaan lapsuukuvia anopilta. Onhan se tärkeää, että suomalaiset vieraat näkevät kuka tämä Kristian on ja mistä hän oikein tulee.

Vielä muutama viikko ja lennämme Suomeen. Tunnustus, meillä ei ole vielääkään lentolippuja (Ops). Se taitaa olla tämän illan seuraava projekti. Pitäähän kai itse hääparin olla juhlissa mukana, eikö? No ei, odotamme innolla että pääsemme viettämään unohtumattoman päivän ystäviemme ja sukulaistemme kanssa! :)

Thursday, April 30, 2015